Tekstit

Koti ❤️

Kuva
Lasten harrastuksissa korostuu meillä vahva yhteishenki. Tämä ihana kukki viimeksi jouluna! Näin raskausaikana, minun on täytynyt tyytyä pitkälle nauttimaan toisten touhujen seuraamisesta ja ikuistamisesta. Kyllä ei ole niin, että kaikkien täytyy asua keskuksissa ja kaupungeissa! Tässä postauksessa kirjoittelen asioista, jotka ovat minusta Posiolla asumisessa parasta ja mitä itse täällä arvostan erityisesti. Olen opiskeluaikoina asunut lähikaupungeissa, ja aina palasin takaisin Posiolle. Vaikka kaupungeissa oli kaikkea, ei kuitenkaan ollut mitään -minulle. Posio on koti. Täältä löytyi oma Rakas aviomies ja yhteinen koti Perä-Posion rauhasta.  Kodin rauha on täällä minulle parasta ja tärkeää. Kun on sosiaalinen muutoin, kotona voi rauhoittua. Muistan, kuinka kaupungissa asuessani en kyennyt rauhoittumaan kotonakaan, vaan kaupungin pauhu ja hektinen elämä tarttui minuunkin. Posiolla on paljon mahdollisuuksia harrastaa. Täällä voi kuluttaa vapaa-aikansa tehden kaikenlaista kielten opiskel

”Ei kuntaa ilman yrityksiä”

Kuva
 ... ja jatkaisin vielä, ettei yrityksiä ilman yrittäjiä. Suuren yrityksen johtamisesta tai työnantajana toimimisesta minulla ei ole omakohtaista kokemusta. Parista pienemmästä toiminimestä ja siitä, mitä niihin liittyy sen sijaan on. Meidän perheessä on kaksi yritystä. Minulla oma toiminimi ja miehelläni omansa. Tällä hetkellä olemme molemmat päätoimisia palkansaajia ja yrityksiämme pyöritämme osa-aikaisesti. Perustin yritykseni 2016, siirryin päätoimiseksi yrittäjäksi 2017. Olen tehnyt yrittäjänä mm. personal training- valmennusta,  ravintovalmennusta, ohjannut ryhmäliikuntaa sekä myynyt urheiluvaatteita sekä alusvaatteita. Koronakevään 2020 pysäyttäessä kaiken, tunsin, että on "otettava happea" ja hain palkkatyötä. Jätin oman yrittäjyyteni kokonaan kesän jälkeen tauolle. Nyt 2021 alkuvuodesta 2021 olen alkanut varovasti herätellä toimintaa uudelleen henkiin. Haluan jatkossa hyödyntää enemmän verkkoa ja myös käyttää sitä osaamista, jota minulla on. Vuodet kokopäiväisenä yri

Miksi Kepu?

Kuva
Heippa! Kuuntelin tuossa juuri keskustan Lapin tupaillan facebookista näin sunnuntain, Ystävänpäivän ja laskiasen ratoksi ja päätin kirjoittaa muutaman rivin, sillä minulta on jo nyt kysytty, miksi juuri keskusta? Lyhyt vastaus olisi verenperintö. Isovanhempani olivat keskustalaisia. Arvostan heitä -sodasta selvinneitä ja tätä maata sen jälkeen rakentaneita sankareita suuresti. Keskusta oli olemassa jo heidän aikanaan ja se on syntynyt suomalaisista aatteista. En koskaan päässyt keskustelemaan Kalle-ukin ja Tyyne-mummin kanssa polittisista asioista, sillä he molemmat ovat siirtyneet ajasta ikuisuuteen jo aikaa ennenkuin minua on alkanut kiinnostaa yhteiskunnalliset asiat.  Tällä hetkellä puolue ajaa niitä arvoja, joita minäkin tahdon ajaa. Aina pitää katsoa eteenpäin, menneisyys on jo takan ja siitä pitää ottaa opikseen. Siihen ei saa jäädä, muuten mikään ei muutu. Minua ja keskustaa yhdistää moni aatteellinen asia:  En pidä ajatuksesta, että kotihoidontuki lakkautettaisiin ja äitien j

Miksi lähdin ehdokkaaksi?

Kuva
Milla tässä hei! Minulta on kysytty jo muutaman kerran, että miksi lähden ehdokkaaksi? Olenhan raskaana ja eikö minun pitäisi keskittyä syntyvään lapseen ja kotiin? Miten pääsisin kokouksiin pienen vauvan kanssa? Ensinnäkin, en ole raskaana loputtomiin. Siihen mennessä, kun lapsi syntyy, vaalit on käyty ja tulos selvillä. Jos ovi aukeaa valtuustoon, järjestelyitä täytyy tietysti tehdä. Lapseni ja heidän hyvinvointinsa luonnollisesti menee kaiken edelle, sillä perheeni on tärkein arvo minulle.  Myös koti ja työ sekä itsensä kehittäminen ovat minulle tärkeitä asioita. Ehkäpä juuri siitä syystä, että olen raskaana, onkin erittäin hyvä syy lähteä ehdolle. Minulla on näkemystä lapsiperhearjesta Posiolla. Minusta on vain hienoa, että ehdokkaaksi on lähtenyt juuri tällä hetkellä nk. ruuhkavuosia eläviä vanhempia. Tehtävä ei ole helppo, kun täytyy yhdistää perhe, työ, lasten ja omat harrastukset sekä luottamustoimet, mutta moni meistä on valmis ottamaan haasteen vastaan! Olen perustanut yrityk

Kunnallisvaaliehdokkaaksi!

Kuva
  Milla tässä hei! Olen tehnyt minulle ison päätöksen ja lähtenyt ehdolle tuleviin kunnallisvaaleihin. Olen ehdolla Keskustapuolueen listalla. Olen samalla jännittynyt, innoissaan sekä peloissani! :)  Tässä blogissani lähdetään liikkeelle ensikertalaisen kunnallisvaaliehdokkaan mietteistä vaalikevään aikana.  Tervetuloa #posiontyttö :n mukaan! Olen tiennyt haluavani mukaan päätöksentekoon sekä vaikuttamaan kotikuntani asioihin. Meillä, jotka asumme täällä Posiolla, on suurin vastuu ja voima vaikuttaa. Olen ollut #posiontyttö aina. Olen käynyt opiskelemassa lähikaupungeissa Rovaniemellä ja Kuusamossa, mutta palannut aina takaisin ja täällä haluan olla ja elää sekä kasvattaa lapseni. Muutimme Posiolle Maaninkavaaraan isäni kotikylälle Oulunsalosta ollessani 3-vuotias. Olen asunut Maaninkavaarassa reilusti yli puolet tähän astisesta elämästäni. Odotan tällä hetkellä perheeseemme kolmatta lasta, jonka on määrä syntyä kesäkuun alkupäivinä. Luvassa on siis kaikinpuolin jännittävä ja ikimuist